Viimeinen viikko Kolumbiassa

Viimeisen Kolumbian viikkoni kunniaksi sain seuraksi sveitsilaisen Janan, johon tutustuin Caracasissa, ja jonka kanssa reissusuunnitelmat menivat kohtalaisen hyvin yksiin. Hieman kompromissotaitoja yhteisreissaaminen kuitenkin vaatii; eritoten kun yksin matkatessa ehdin tottua Oman Tien Kulkemisen luksukseen.

La 1.5. San Andres - Cartagena

Karibian aurinko vaihtui, noh, Karibian aurinkoon. Kuinka monta kiellettya esinetta voi tuoda vahingossa lennolle? Taskuveitsi, vesipullo, pari sytkaria. Ei ihme, etta Medellinin kartelli sai aikoinaan tiputettua Aviancan lennon. Treffasin Janan Cartagenassa hostellissa, mista jatkettiin Cartagenan salsan ja vallenaton huuruiseen yohon.

Su 2.5. Cartagena

Cartagena kaiken kaikkiaan tarjoaa turisteille enemman historiaa ja arkkitehtuuria kuin koko Venezuela yhteensa. Sen huomaa myos siita, miten kaduilla huudellaan, miten korukauppiaat sun muut ammatinharjoittajat pyorivat ymparilla minka ehtivat ja siita, miten tuotteet on hinnoiteltu. Kaytiin kauneuskylvyssa mutaa puskevassa tulivuoressa. Janna fiilis lollya epamaaraisessa tahmassa parin kilometrin syvyisen kraatterin pinnalla.

Ma 3.5. Cartagena

Vesisateen kunniaksi menin aamulla manikyyriin ja viisi minuuttia myohemmin tuhosin lopputuloksen. Tyypillista tiina parviaista. Illalla puhuttiin ikuisesta rakkaudesta ja juotiin kaljaa.

Ti 4.5. Cartagena - Santa Marta

Ai etta oli ihanaa kayda aamulla salilla! Ihan kuin olisin astetta enemman elossa. Siirryttiin Santa Martaan, idemmas rannikolla, torkean ylihinnoitellulla turistibussilla, koska "se on niin kateva". Tosin meidan piti tapella saadaksemme kyydin sinne asti, minne sen maksoimme. Santa Marta vaikuttaa ihanan normaalilta kaupungilta Cartagenan jalkeen - mukava nahda muitakin kuin kansainvalisia backpackereita.

Ke 5.5. Santa Marta - Taganga

Tervetuloa backpacker-helvettiin! Todennakoisesti mekin paadytaan ennen pitkaan lojumaan rannalla kuusi viikkoa, vetamaan halpaa kokaiinia, syomaan filet mignonia ja puhumaan vain ja ainoastaan englantia. Iltalenkilla sain kivat vekit polviin ja kammeniin. Tama jokareissuinen arpeutuminen on jo muodostunut perinteeksi; eipahan tarvitse miettia matkamuistoja! Hostellitalk jakautuu karkeasti kolmeen luokkaan: 1) "mista oot, minne meet" -keskustelut 2) "mista tuun, mita oon nahnyt" -monologit 3) "mita haluat elamaltasi, oletko onnellinen" -syvaruoppaus.

To 6.5. Taganga

Uuuh: tanssiminen, backpackerien small talk ja baarit tulevat korvista ulos. Lisaksi kannykka likosi merivedessa sukellusretken ajan. Janalla on string-bikinit, tanssikengat, pussillinen koruja ja poseerausilme.

Pe 7.5. Taganga - Santa Marta - Taganga

Rahanhakureissu Santa Martaan. Kolumbia on osoittautunut yllattavan kalliiksi maaksi matkustaa, eritoten rannikon turistikeskittymissa paivabudjetti paukkuu ja nitisee. Suomessa tulee ikava: 1) Avointa uteliaisuutta: kukaan ei varmasti tule kysymaan mitaan vaikka kulkisin ympariinsa paa kipsissa. Taalla pari laastaria saa jokaisen vastaantulijan sympatiat. 2) Musiikkia kaikkialla. Alunperin melusaasteena pitamani jatkuva taustahaly kuuluukiin nykyaan luontevasti taustamaisemaan, samoin kuin nettikahvilassa youtuben tahtiin laulavat ihmiset.

La 8.5. Taganga - Cabo San Juan, Tayrona

Parin tunnin kavely Kolumbian viidakossa haihduttaa kivasti edellisillan rommihuurut. Valilla pitaa pysahtya ja lapsaista itsea: Kolumbian viidakossa! Viitisen kuukautta sitten en nahnyt tata tilannetta tulevaksi. Tayronan kansallispuistosta loytyivat maailman ihanimmat turkoosinsiniset laineet ja maailman ylihinnoitelluin riippumattomajoitus. Mutta nukuttiin kylla koko rahan edesta, meren pauhatessa taustalla.

Su 9.5. Cabo San Juan - Taganga

Viimeinen paiva Kolumbiassa. Joka neropatti taisi varastaa hajonneen kannykkani, jonka SIM-kortti ei toimi Kolumbiassa. Tai sitten saatoin kadottaa sen itse. Kannykka voi nakojaan olla hyodyton hyvin monella tapaa. Tapasin Tagangassa uudestaan ruotsalaisen Erikin, johon tutustuin jo Bogotassa. Hassua, miten toisella tapaamiskerralla tuntuu jo kuin oltaisiin ikivanhoja tuttuja. Kaytin kohtalaisesti energiaa vakuuttakseni Erikin siita, etta Venezuelassa pystyy matkustamaan tulematta tapetuksi.

Ma 10.5. Taganga - Santa Marta - Maicao - Maracaibo - Coro

Huh mika reissupaiva! Heratyskellon puutteessa kaskin itseani heraamaan aurinnoustessa, ja niinpa nousin viitta vaille kuusi (onko tama nyt se biologinen kello?). Seitsemaan mennessa olin Santa Martan bussiterminaalissa ja yhdeltatoista siirryin Maicaossa kimppataksiin. Rajanylitys oli suoraan sanottuna jumalaton ruljanssi. Kaksien leimojen lisaksi passit tarkastettiin noin miljoona kertaa ja matkatavarat kaytiin lapi kahdesti. Tamponit ja likaiset alusvaatteet olivat taas se epailyttavin osa. Kimppataksi vei minut Maracaiboon asti, missa siirryin Coroon vievaan bussiin, joka hajosi matkalla ja vaihdettiin uuteen. Noin 15-tuntisen reissun jalkeen paasin vihdoin perille. Venezuelan kaoottisuus ja legendaarisen huono palvelu tuntuvat ihanan kotoisilta Kolumbian astetta trimmimman turisti-infrastruktuurin jalkeen. Janna mita asioita sita kaipaakaan!

Taydellisen suunnitelemattomuuden tuottama reppureissaajan viikko

Vapun kunniaksi keskeytan jatkuvan juhlimiseni ja riekkumiseni ympari Kolumbiaa siksi aikaa, etta saan blogin paivitettya ajan tasalle. Viela pari paivaa samaa, ja kerrottavaa olisi niin paljon, etta blogi jaisi ikuisiksi ajoiksi paivittamatta. Teknisten puutteiden vuoksi kuvat seuraavat perassa.

Pe 23.4. San Gil - Villa de Leyva

Parin epatoivoa huokuvan aamupuhelun jalkeen kavi hyvin ilmeiseksi, ettei lentojen siirtamisesta ole toivoakaan, paitsi tietysti jollen halua lunastaa Air Francelta kokonaan uutta kotimatkaa. Kehvelin kehveli. Ei auta, palaan kotiin ajallani. Ja on muuten parempi olla lammin ja kaunis alkukesa Suomessa. San Gilista siirryttiin pienella porukalla Villa de Leyvan ihanan sopoon, joskin todella epatodellisen autioon, kolonialistiseen pikkukylaan. Syy autiuteen selvisi kaupungin jarjestyssaannoista: katukaupittelu kielletty. Hah? Tutustuin uusiseelantilaiseen elamantapamatkailijaan, jonka clame for fame oli joutuminen FARC:n kidnappaamaksi edellisella Kolumbian reissulla parikymmenta vuotta sitten.

La 24.4. Villa de Leyva - Bogotá

Olen selkeasti pikkukaupungin tytto. En maalaistytto, koska sillon en olisi jaanyt hammentyneena rapyttelemaan silmiani, kun lauantain aamumarkkinoilla hevonen astui aasin. Enka myoskaan suurkaupungin kasvatti, koska silloin en olisi Bogotaan saapuessa jaanyt bussin ikkunaan toljottamaan kirkkaassa paivanvalossa elantoaan tienaavia prostituoituja. Siina missa Caracasiin saavutaan suunnasta kuin suunnasta slummien varjostamia laaksoja seuraillen, tapahtui Bogotaan saapuminen - huorista huolimatta - siisteja, leveita ja vehreita puistobulevardeja pitkin.

Su 25.4. Bogotá

Vietin paivan rakastuen Bogotán historialliseen keskustaan: kirjakauppoihin, museoihin ja kirkkoihin. Kaiken backpackerresuamisen jalkeen tuli jotenkin, noh, sivistynyt olo. Kolumbian kahviin sen sijaan olen hieman pettynyt... Venezuelassa tosiaan jokainen katukauppiaskin myy tummaa paahtoa paineella suodatettuna, kun taas Kolumbiassa juodaan kaikkialla kovasti tutunoloista vetista suodatinkahvia. Kolumbiassa, joka kuitenkin on kuuluia nimenomaan kahvistaan ja kokaiinistaan. Kahvikokemuksesta viisastuneena jattanen kokkelin kokoaan valiin.

Ma 26.4. Bogotá

Kolmessa kilometrissa oleskelu vaati veronsa laittamalla nukkumaan uskomattomat 15-tuntiset younet. Saa Bogotassa alkoi olemaan sen verran Suomen juhannuskelien tapainen - lue: sateinen ja kylma - etta kavin hetken mielijohteesta ostamassa keskiviikoksi lentoliput San Andresin saarelle, joka sijaitsee Karibianmerella Nicaraguan korkeudelle, mutta kuuluu Kolumbialle.

Ti 27.4. Bogotá

Ah miljoonas sadepaiva! Onneksi jo San Gilissa tapaamani Carollyne sattui samaan hostelliin, joten paastiin viettamaan kahviloidenkiertelypaivaa (keskittyen teehen ja leivoksiin) ja haaveilemaan tulevista reissuista. Kavin myos poliisimuseossa tutustumassa huumekuningas Pablo Escobarin nousuun ja tuhoon. Kaveri haaveili 80-luvulla osallistuvansa valtakunnanpolitiikkaan korkeimmalla tasolla ja tarjoutui hyvantahdon elkeena maksamaan koko Kolumbian ulkomaanvelan pois. Oli vain hieman liian ilmeista, mista moinen rahasumma voisi olla peraisin, ja niin Escobarista tuli lainsuojaton. Opin myos uuden sanan espanjaa. Tai oikeammin uuden merkityksen vanhalle sanalle. Esposa, suomeksi vaimo tai puoliso, tarkoittaa myos kasirautoja. Tassa olisi tilaa vaikka millaiselle semanttiselle "muna vai kana" -henkiselle saivaratelulle, mutta jatan sen lingvistisesti valistuneemmille bloginkirjoittajille.

Ke 28.4. Bogotá - San Andres

Aurinko! Lampo! Pystyin oikeasti tuntemaan, miten hien mukana kaikki rinkan raahaamisesta syntyneet jannitteet vai sulivat pois. Edessa kolme paivaa turkoosia merta ja hyvia kirjoja, seka sukeltemista kumpaankin edellamainittuun. Kuinka monta kiellettya esinetta pystyy vahingossa saamaan lennolle mukaan? Vasta jalkikateen huomasin pitaneeni hallussani 1) vesipulloa 2) linkkuveista 3) kahta sytkaria. Minka lisaksi unohdin tietty sammuttaa kannykan. Ja kaikki tama Aviancan lennolla, joilla on ilmeisesti terroriuhan takia tuplaturvatarkastukset. Joo, en ole erityisen ylpea itsestani. Hauska yksityiskohta: "hotellin" pihatielle kollotteli unelias rottapariskunta.

To 29.4. San Andres - San Luis

En ole mikaan bongailusukeltaja. Enka mikaan aarimmaisyyksien hakija. Lahinna olen viehattynyt sukeltamisen sallimasta kolmannesta ulottuvuudesta, ja siita miten ajatuksetkin lahtevat kellumaan omia aikojaan. 29-asteinen vesi 40 metrin nakyvyydella tarjoaa aika miellyttavat puitteet meditointiin. Nain myos maailman holmoimman pikkukalan, joka sukelsi samaan korallinkoloon uudestaan ja uudestaan, kiertaen aina samaa reittia takaisin etupuolelle. Tuli mieleen se Disneyn Pienen merenneidoin hontti kalahahmo. Parsky?

Pe 30.4. San Luis

Metsastaessani unelmaa palmuista, valkoisesta hiekasta, riippumatoista ja turkoosista rantavedesta paadyin maksamaan itseni melkein kipeaksi tarpeeksi paratiisiomaisesta majoituksesta. Ainakin verrattuna totuttuun 5 euroa/yo -hintatasoon. Ekstrarahalla sain kuitenkin viilean ilmastoidun huoneen, kaapeli-TV:n seka kolmeen ja puoleen kuukauteen ensimmaisen oikeasti kuuman suihkun. Seka hintaan sisaltyvan aamiaisen, mika on tietenkin parasta ikina.

Uusi blogimoodi

Tuoreen loman ja ulkomailla oleskelumoodin kunniaksi siirryn uudentyyliseen blogiraportointiin, ihan vain oman elamani seka myos tietysti yleisen luettavuuden ja seurattavuuden helpottamiseksi.

Keskiviikko 14.4. Caracas / yobussi
Woohoo! Vapaus! La liberte! Kuumeinen pakkaus- ja hyvastelypaiva. Sain tyovaatteet ja kaikenlaisen turhan salan matettya isoon matkalaukkuun Caracasin kotiin jatettavaksi, seka rinkan pakattua jo valmiiksi hajoamispisteessa olevilla vaatteilla, joilla voi heittaa vesilintua mikali matkaostosten maara sita edellyttaa.

Torstai 15.5. Merida
En lakkaa hammastelemasta loputonta kykyani nukkua yobusseissa, vielapa ilman matkapahoinlaakkeita tai muita rauhoittavia. 15 tuntia Caracasista Meridaan meni kylkea kaantamalla, eika pieni jonoissa nykiminen tuntunut missaan. Iltapaiva meni vuoristoilmaan sopeutuessa ja muihin - ensimmaisiin Venezuelassa nakemiini - reppureissaajiin tutustuessa. Sattuipa samaan posadaan jopa toinen suomalaisvahvistus.

Perjantai 16.4. Merida
Pyorailypaiva! Kun kerta Venezuelan ulkoilupaakaupungissa ollaan, niin pitaahan sita nyt vahan koetella omia rajojaan. Esimerkiksi pyorailemalla 30 kilometria ylamakeen ja nuosemalla 1700 metrista 3000 metriin. Onneksi ei ollut ketaan kokenutta vuoristopyorailijaa matkassa, olisi muuten havettanyt aika ajoin taluttamisen puolelle viirannut ylamakiurheilu. Paluumatka sujahtikin sitten autoja ohitellen. Hollantilaissuomalaisen illallisen pari punaviinipulloa johtivat coctailbaarin kautta yokerhoon ja sielta nukkumaan pari tuntia ennen aamuheratysta. Innostuin baarin tanssilattialla esittelemaan vanhaa tanssibravuuriani spagaattia, mista kiitoksena ainoat reissussa mukana olleet pitkat housut sanoivat sopimuksensa irti. Who needs trousers anyway?

Lauantai 17.4. Merida
Hehehheheheheh. Niin fiksua tehda jotain, mita kuvataan lauseella "about the craziest the you can do without actually getting killed" parin tunnin younilla. Toisaalta, mikaan ei pirista enemman kuin sukeltaminen jaiseen vuoristopuroon, muutaman vesiputouksen laskeutuminen koysien varassa seka hyppiminen viidesta metrista alle metrin levyisen kallionkoloon. Koysien varassa killuminen oli itse asiassa niin siistia, etta pakko varmaankin jossain vaiheessa paasta kiipeilemaan.

Sunnuntai 18.4. Merida (Venezuela) - Pamplona (Kolumbia)
Posadasta tarttui matkaseuraksi Kolumbiaan parin vuoden tauon jalkeen palaava Javier. Rajanylitys oli naurettavan yksinkertaista, mita ei valttamatta kaiken chavezilaisen uhittelun jalkeen uskoisi. Jos tarve joskus yllattaa, niin tiedoksi etta Cucutan kohdalta rajan yli voi kavella ilman, etta ketaan kummemmin kiinnostaa. Pamplonassa satoi, ja hotellihuonekin oli aika tylsa kivan yhteisollisen posadan jalkeen, vaikka jenkkikaapeli-TV tietty toi paikalle lisapisteita, smaoin kuin kuuma suihku.

Maanantai 19.4. Pamplona - San Gil
Normaalisti kuuden tunnin bussimatka Pamplonasta San Giliin pitkittyi ihan oman holmoilyn ja ylimaaraisen ja taysin tarpeettoman bussinvaihdon johdosta muutamalla tunnilla. Maisemat kahdessa tai kolmessa kilometrissa kiemurtelevien teitten varsilla ovat jarjestaan mielettomat, harmi etta ehdin nauttia niista aina noin viisi minuuttia kerrallaan ennen kuin taas nukahdan tunniksi tai pariksi. San Gilista loytyi hauska, joskin espanjantaidot rapauttava, australialaisomisteinen hostelli, jossa paasin taas nauttimaan dormitorian connecting people -hengesta.

Tiistai 20.4. San Gil
Vesiputouspaiva britti-/australialaisseurassa. Nyt OIKEASTI ryhdyttava harrastamaan sita kiipeilya, just niin siisteja luonnonseinamat on. Sen sijaan siisteja eivat ole laskin paan kokoiset sammakot, jotka loikkivat viidakkopoluilla miten sattuu, kuten vaikka esimerkiksi minun paalleni. Sain hassun ajatuksen, taysin sammakoista riippumattoman tosin. Kuinkahan dramaattista saati vaikeata voi oikeasti olla lentojen siirtaminen muutamalla viikolla? Ehtisin rauhassa kulkea lapi Kolumbian aina Quitoon asti, tavata toista vanhaa vaihtarikaveria siella ja vaikka lentaa Caracsiin tai Kolumbian pohjoisrannikolle ennen kotiinpaluuta. Mista ihmeesta taa syyllisyydentunne kumpuaa?

Keskiviikko 21.4. San Gil
Rafting! 4-5 luokan koskien myllytysta parin tunnin ajan. Kirosin ylikehittynytta itsesuojeluvaistoani, joka sai tarrautumaan lauttaan kaikin voimin, jolloin hauskin mahdollinen osuus - veteen putoaminen keskella koskea - jai valiin. Olen vihdoin oppinut ostamaan ennakkoluulottomasti uusia hedelmia aina kun niita tulee vastaan, tata nykya makealta sammakonkudulta vaikuttava granadillo on ehdoton lemppari! Kotiinpaluusuunnitelmat edistyvat, tavallaan. Laitoin jo aidille varoitusviestin. Toisaalta sain tyotarjouksen kesa-/heinakuulle ennen vaihtoon lahtemistani, joten vaaka heiluu nyt vahan epatahtia.

Torstai 22.4. San Gil - Barichara - Guane - San Gil
Oikea reppureissaajaperheen riemuvoitto oli tama paiva. Meita oli viiden hengen porukka, viitta eri kansallisuutta, lampsimassa Baricharan kolonialistisesta pikkukaupungista vanhaa espanjalaispolkua Guanen kolonialistiseen kylaan, missa yksissa tuumin maistettiin paikallisherkkua eli isopersemuurahaisia seka grillattua vuohta. Keskusaukion suihkulahteella paikalliset pikkupojat katsoi silmat pyoreana, kun yritin selittaa, miten voimmekaan kaikki olla kavereita keskenamme, vaikka tullaan eri puolilta maailmaa. Kotiinpaluusuunnitelmat killuvat epamaaraisyyden tyhjiossa. Sain puhelun lapi venezuelan Air Francelle, jonka mukaan paluupaivaa ei saisi muutettua ostamatta kokonaan uutta lippua. Melkein tuli itku. Tarkastan asian aamulla viela Suomen paasta ennen kuin lyon hanskat tiskiin, tunnustan tappioni ja pysyttaydyn alkuperaisessa suunnitelmassa.

Loman ensimmäinen päivä

Pikainen ilmoitus hengissäolostani ennenkuin suuntaan yöbussilla Meridaan. Viimeinen viikko Caracasissa sujui jotenkin usvaisesti enkä ehtinyt kuollaksenikaan tekemään nasevia, syvääluotaavia tai osuvia havaintoja, joista raportoida. Elämässäni ei myöskään tapahtunut mitään erityisen jännittävää, jos läksiäiskahveja, pientä flunssanpoikasta, illanistujaisia tai työpöydän siivoamista ei lasketa.

Palava vuori

Pääsiäisloman aikana Caracasin maisema on vaihtanut väriä kuivahtaneen vihreästä surullisen harmaaseen: kaupungin pohjoispuolella kohoava Avila-vuoren luonnonpuisto on kärynnyt maastopalojen kourissa jo parin viikon ajan, minkä johdosta kaupungin ilmakin alkaa olla tuhkasta sakeaa. Eilen satoi hieman, joskaan ei riittävästi 1) raikastamaan puuroutunutta hengitysilmaa 2) todistamaan juuri mitään kristillisen jumalan poliittisesta suuntaumuksesta. Tänäänkin satoi hieman, juuri riittävästi ja oikea-aikaisesti perumaan puistojoogan.

Koko maa tuntuu olevan vielä unessa viikon mittaisen pääsiäisloman jäljiltä. Autoja ei ole edelleenkään liikenteessä normaalia määrää ja kaduilla on ihmeellisen rauhallista. Uutissuvantokin jatkuu. Toki puolueettomalta taholta tuli jo raportti siitä, miten ylimääräinen lomaviikko ei johtanut toivottuun sähkönkulutuksen hillitsemiseen; lisäksi hallitus ilmoitti uusista hinnankorotuksista, tällä kertaa maitotuotteiden osalta.

Puhkijuoksutetut äiti ja Jenni lähtivät eilen. Kymmenen päivän Venezuela-kiertueella ehdittiin nähdä Caracasin historiallinen keskusta, Canaiman mielettömän upea kansallispuisto, kolonialistiseen tyyliin rakennettu Ciudad Bolivar, Rio Cariben unelias kalastajakylä, Medinan ja Pui Puyn (tai Puy Puin, en nyt saa itseäni tarkastamaan) kuvaukselliset joskin pääsiäisenviettäjistä täpötäydet uimarannat, kaakaoplantaasi ja suklaatehdas sekä noin miljoona kilometriä maantietä. Matkaa taitettiin yöbussilla, taksilla, pienlentokoneella, jokiveneellä, kuorma-auton lavalla, pick upin lavalla ja moottoriveneellä. Jäiköhän jotain. Äiti sanoi, että meidän matkustustavasta tuli ihan nuoruus mieleen. Tuli itsellänikin nuoruus mieleen, kun pääsiäisruuhkien takia ei saatu Caracasin paluumatkalle bussilippuja, vaan jouduttiin turvautumaan taksiin. Ja taksi oli yritetty varastaa edellisenä yönä, minkä johdosta siinä ei ollut ikkunoita. Seuraukset: tukka varmaan loppuelämän takussa sekä kauniin grillatun broilerin värinen oikea käsivarsi.

Äiti ja Jenni olivat loistavaa matkaseuraa. Kiitos vielä näin virtuaalisesti kun tulitte käymään! Voin suositella seurana muillekin, loistavan "kaikki käy" -asenteen ansiosta mikään hardship tai mahdolliset alkeelliset olosuhteet eivät käyneet ylitsepääsemättömäksi. Erityismaininta ja kunniapinssi rohkeasta ruokailukäyttäytymisestä. Ja tietenkin miun kamojen ja tuliaiset ensimmäisen satsin viemisestä Suomeen. Ja suomenkielisen kirjallisuuden tuomisesta tänne. Sekä näkkileivästä ja hapankorpusta.

Jäljellä on enää viikko töitä. Lähtökuopat alkavat olla jo aikamoiset. Asuntoon on pääsiäisloman aikana ilmestynyt uusi vuokralainen, joka odottaa ikkunattomassa pikkukopperossa huoneeni vapautumista. Lisäksi työkoneen käyttäjätilini oli vanhentunut viime kuun lopussa, minkä johdosta ensimmäinen loman jälkeinen päivä meni astetta rennommissa merkeissä, lehdet lukien ja kertyneet silput arkistoiden.

Hola Mamita!

Kävin tänään kolmen euron manikyyrissä. Noin kymmenen minuutin operaatio venyi puoleen tuntiin, kun kynsistäni huolehtinut kauhean tutun näköinen mamma ei pärjännyt ilman kolmea röökitaukoa. Kovan pinnistelyn päätteeksi keksin, ketä manikyristini muistutti: Matti-Esko Hytöstä!

Presidentti määräsi eilen tulevan pääsiäisviikon yleiseksi vapaaksi. Sähkön säästämiseksi. Joidenkin mielestä kyseessä voisi olla populistinen veto, noin niinkuin syyskuun parlamenttivaaleja ajatellen. Venezuelalaiset kun itsekin pitävät itseään laiskoina. Hallituksen virastot ovat, samoin sähkön säästämiseksi, tehneet lyhennettyä viisituntista työpäivää ja vuoden alusta alkaen. En ole kuullut kenenkään valittavan.

Tiistaiaamuna työpöydällä odotti kutsu Venezuelan ulkoministeriöltä samaisena aamuna pidettävään kulttuurikokoukseen. Pääasiallisena viestinä oli, että "me järjestämme tapahtuman kolmen viikon päästä, ja teidän pitäis nyt tänään iltapäivällä ilmoittaa, miten aiotte tätä tapahtumaa tukea". Tähän kyseiseen kokoukseen liittyi myös taannoinen facebookstatukseni "Can I go now?". Repliikki on lainattu suoraan ja häpeilemättä elokuvasta The Blind Sind, jota en suosittele muille kuin amerikkalaisen jalkapallon ylimmille ystäville. Täällä vaan tulee käytyä elokuvissa kohtalaisen usein, kun lähin teatteri sijaitsee parin korttelin päässä ja noin kolmella-neljällä eurolla saa katettua sekä sisäänpääsyn että popcornit.

Tunnen jo luopumisen tuskaa. Kolmen kuukauden harjoittelujen pitäisi olla laittomia. Alan vasta pikkuhiljaa olemaan hyödyksi suurlähetystössä, kun tiedän mistä puhutaan ja mitä suunnilleen minulta odotetaan. Vielä riipivämpää on, että vastalöydetyn ystäväpiirin jäsenet pikkuhiljaa palailevat kotimaihinsa. Varma loppusuoran merkki, sinänsä tosin positiivinen, on että äiti ja Jenni saapuvat vihdoin huomenna. Jännittävää. Toivottavasti viihtyvät. TP Adventure Tours ainakin tekee parhaansa. Epätodellinen fiilis mennä kentälle vastaan. Mutta ei noita hötöpäitä voi päästää kahdestaankaan tötöilemään.

Kirjoittaessani ehdin jo välillä unohtamaan mihin otsikko viittasi. No, tietenkin jokapäiväiseen huomioon, mitä tällainen hehkeä valkyyria kadulla kävellessään täällä saa. Päivän hyvyyden voi helposti mitata sillä, saako aamuiset "Hola mamita!", "Ojos bellos!", "Hmmm rrrrubia!" -huudot hymyilemään vai pyörittelemään silmiä. Niin pitkään, kuin kukaan ei huuda "Gorda!" ("läski") tai "Fea!" ("ruma"), pitänee olla tyytyväinen. Noitakin täällä tykätään käyttää. Suomalaiseen korvaan rankin lienee "Negro feo". Suomennosta ei tarvinne.

Politiikkakatsaus reissusuunnitelmien lomassa

Hehheh, satuin tässä etsimään blogeja reissuvinkkejä varten, ja arvatkaapa vain, mitä nousi esiin Google-haulla "blogi Caracas"? Minun ikioma pökäleaiheinen ylpeyteni! Siitä vaan etsimään lisätietoa minusta, tulevat työnantajani. Virtuaaliminäni on valmis. Itseasiassa olin etsimässä malttamattomana ideoita tulevaa kuukauden lomaani varten: alunperin suunnittelin harjoittelun loputtua huhtikuun puolessa välissä lentäväni Väli-Amerikkaan ja Costa Ricaan, muta taannoisen devalvaation myötä venezuelalaisetkin maksavat lennoistaan normaaleja hintoja, ja bussimatkailu lähiseuduilla alkoi houkuttaa. Nyt olen vahvasti kallistunut Kolumbian kannalle. En halua suunnitella liikoja, kun kerrankin on mahdollisuus seikkailla ilman aikatauluja, mutta toisaalta meinaa ahneus iskeä: olisihan se Ecuadorkin siinä ihan lähellä. Saa kertoa vinkkejä Kolumbia-, ja miksei Ecuador-kokemuksistakin! Mutta pitäydytään Ecuadorin pohjoisissa osissa, niin ei iske yhtäkkinen hinku jatkaa matkaan saman tien Peruun ja vielä ties minne.

Tästä Venezuelasta on tulossa toisaalta yhä tutumpi, toisaalta yhä jännittävämpi paikka elää. Olen vasta viime aikoina havahtunut siihen, miten pieni kaupunki tämä ulkomaalaisille on, ja miten rajoitetussa elintilassa useimmat meistä täällä pyörivät. Jos minä, kahden kuukauden maassa oleskelun jälkeen, törmään lähes päivittäin kadulla, kaupassa tai kahvilassa suppean tuttavapiirini edustajiin, voi siitä jo päätellä, että piiri pieni pyörii Los Palos Grandesin alueella. Samaten tuntuu erikoiselta saada kahdelta eri taholta, jotka itse tunnen täysin eri yhteyksistä, kutsu lähteä saman porukan kanssa rannalle. Ihailen kovasti niitä, jotka sitkeästi ovat hankkineet itselleen täysvenezuelalaisen kaveripiirin. Näin lyhyellä aikajänteellä on vaan niin kovin luontevaa viettää aikaa muiden väliaikaisessa elämäntilassa olevien urpojen ulkomaalaisten kanssa.

Jännittävän Venezuelasta tekee tällä hetkellä ensisijaisesti ilmassa leijuva täyden energiakriisin uhka. Maa kärsii El Niñon mukanaa tuomasta kuivuudesta, viimeisen 11 vuoden aikana täysin laiminlyödyistä energiainvestoinneista, lähes pelkästään vesivoimaan nojautuvasta sähköntuotannosta sekä presidentistä, jonka ainoa vastaveto tilanteeseen on ollut todeta "Jumala on bolivariaaninen. Kohta sataa." Gurin patoaltaan, joka tuottaa kaiketi noin 50 % Venezuelan käyttämästä sähköstä, pinta laskee uhkaavasti kohti tasoa, jolloin suurin osa turbiineista lakkaa toimimasta. Suurin osa maasta kärsii jo nykyisellään pitkistä sähkökatkoista, ja maaseudulla on opeteltu uudestaan suolaamaan ja kuivaamaan lihat ja muut pilaantuvat elintarvikkeet. Kolumbia on tarjoutunut myymään sähköä, mutta ensi syksyn vaalien alla ei poliittinen johto halunne luopua tärkeästä vihollisesta populismin nimissä.

Jännittävää on myös maanantaina annettu lausunto internetin käytöstä. Hallituksen mielestä netti ei ole sitä varten, että kuka tahansa voisi sanoa siellä mitä tahansa. Näin ollen nyt spekuloidaankin mahdollisuudella siirtyä yhden palveluntarjoajan - tässä tapauksessa valtion - kontrolloimaan nettikäyttöön, Kiinan ja Kuuban malliin. Pitääpä nauttia Facebookista täysin rinnoin (ei, en ole hankkinut silikoneja, kyseessä on kielikuva) nyt kun vielä voin.

Ja mitäkö minulle kuuluu? Mukaillen vanhaa iskelnähittiä: "Tiina Juulia se fui buscando el sol y la playa/ con su maleta de piel y su bikini de rayas". Viikonloput on mennyt rannalla milloin milläkin porukalla, viikot töissä raportoiden, kokoustaen ja tiivistellen. Illat menevät kavereita nähden, kokkaillen, lukien, leffoja katsoen. Ai että tämä ulkomailla eläminen on jännittävää.. Näitähän ei Suomessa voi missään nimessä tehdä. Myönnettäköön, Helsingissä ei välttämättä tulisi käytyä kokkareilla juhlistamassa YK:n AIDS-raportin julkaisua tai kanadalaisen valokuvanäyttelyn avajaisia.

Olen yrittänyt parhaani mukaan tähän asti välttää ruokaraportointia, kun en tiedä kiinnostaako se oikein ketään, enkä myöskään mistään hinansta halua astua ruokabloggaajien reviirille. Nyt minulla on kuitenkin jostain
syystä pakottava tarve kertoa, että olen oppinut käyttämään kolmea minulle entuudestaan tuntematonta raaka-ainetta: yuccaa eli maniokkia eli kassavaa (keitettynä, paistettuna tai vaikka grillattuna), ruokabanaania eli platanoa (keitettynä, friteerattuna, muussina, gratinoutuna) ja esikäsiteltyä maissijauhoa (maissipannukakuiksi eli arepoiksi taputeltuna ja vaikkapa kanan ja avokadon kanssa syötynä). Ei ole mennyt hukkaan tämä reissu.

Pusuja Suomeen ja matkavalmistelutsemppiä ja tuliaistenhaalimisintoa äitille ja Jennille, jotka lentävät tänne ensi viikon perjantaina. Ja isille vielä kerran PALJON ONNEA :)